top of page
säröt.jpeg
säröt.jpeg
säröt.jpeg
säröt.jpeg
säröt.jpeg

säröjen kauneus

bookbeat logo
storytel logo
nextory logo

Sisäisen tarinasi voima

Sanotaan, että jos todella haluaa tuntea jonkun ihmisen, täytyy tutustua hänen tarinaansa. Sama pätee omaan itseemme: jos haluamme todella tuntea itsemme, oivaltaa elämämme merkityksen, on meidän kaivettava esille oma tarinamme, oman minuutemme myytti – oli tuo työ miten vaikeaa tahansa.

Säröjen kauneus on itsensä käsittämisen opas tarinattoman ajan lapsille: luon ja esittelen siinä mallin, jonka avulla on mahdollista ymmärtää tarinoiden merkitystä ihmisen itseymmärrykselle aikana, jolloin suuriin kertomuksiin ei enää uskota ja myyttien maailmanselitykset vaikuttavat tieteen valossa epäuskottavilta.

Säröjen kauneus -kirja on perusteellinen johdatus Syvemmin-yrityksen tausta-ajatuksiin ja arvopohjaan. Sen luettuasi ymmärrät, miksi sisäisen tarinan rakentaminen on samaan aikaan sekä omien sanojen että oman luonnon etsintämatka.

”Sisäisen tarinan käsitettä vuosikaudet pohtineena ilahduin suuresti nähdessäni, että Elina Jokinen on kehitellyt sisäisen tarinan ajatusta eteenpäin ja siirtänyt sen tieteellisestä tyylilajista kauniiseen ja lukijaa puhuttelevaan tietokirjailmaisuun. Erityisesti pidin Elinan tavasta nähdä arkinen elämänmeno suhteessaan syvempään ja korkeampaan todellisuuden tasoon sekä hänen taidostaan kutoa esitystavassaan yhteen tieteellisiä tekstejä, omaa kokemustaan ja runoja. Kirja lisää hienovaraisesti elämää koskevaa ymmärrystä viemättä tilaa järjen ulottumattomissa olevalta.”

Sosiaalipsykologian professori Vilma Hänninen Itä-Suomen yliopistosta

”Kirjallisuuden tohtori Elina Jokisen kirja on ilahduttavan raikas poikkeus elämänhallinnan vahvistamista tarjoavien kirjojen lajissa. Teos on oivaltava ja asiantunteva matkaopas paremman itsetuntemuksen äärelle. Teksti on niin taitavasti kirjoitettua, että se suorastaan pulppuilee ja hengittää. Turhan monet tämäntyyppiset teokset ovat pikaisesti kyhätyn oloisia ja yhden metaforan varaan rakentuvia tähdenlentoja, jotka lupaavat kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista. Tämä kirja ei ole sellainen.”

Tuuli Jokivartio-Toivonen / Kirjallisuusterapia-lehti (1/2021)

Tiesitkö?

 

Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi sekä tietokirja Säröjen kauneus – Sisäisen tarinasi voima -teokset muodostavat kirjaparin, jossa kumpikin teos syventää toisen lukukokemusta ja avaa sisarkirjaansa uusia näköaloja.

Kirjat ovat omia itsenäisiä kokonaisuuksiaan, mutta ne yhdessä muodostavat dialogin.  

Myös kirjojen kansissa kulkeva lanka yhdistää kirjat toisiinsa. a

bookbeat logo
storytel logo
nextory logo

Kuuntele

bottom of page