Mitä voimme oppia muurahaisilta?

Tutkimusta ja tieteellistä kirjoittamista voi tarkastella useista näkökulmista: yksi erityisen toimiva on muurahaisten.

Tiedeyhteisö nimittäin on eräänlainen muurahaiskeko. Samaa kekoa rakentavien muurahaisten yhteinen päämäärä on syventää jaettua, tutkimustietoon perustuvaa ymmärrystä maailmasta (tietyn tieteenalan tai -alojen näkökulmasta). Jokaisella tieteen työmuurahaisella on arvokas, henkilökohtaista tavoitetta suurempi tehtävä yhteisön osana: kantaa oma kortensa kekoon.

Käytän muurahaiskekovertausta opetuksessani usein. Tutkijoissa ja muurahaisissa on paljon samaa: pienestä koostaan huolimatta ne pystyvät (ehkä tahdovoimallaan?) kantamaan omaan kokoonsa nähden valtavia taakkoja. Muurahaiskekovertaus on hyödyllinen erityisesti silloin, kun kirjoittajan paineet tahtovat kasvaa liian suuriksi oman tekstin äärellä. Silloin on hyvä muistaa, että viime kädessä tieteen - yhtä lailla kuin taiteen - tekemisessä (eli juuri tässä viheliäisessä tekstissä) kyse ei ole kirjoittajayksilön elämäntyöstä. Työn arvo on toisaalla.

On vapauttavaa ymmärtää, että yhteisön näkökulmasta yksi teksti on vain korsi keossa. Siinä ei ole kyse henkilökohtaisesta menestykestä tai tappiosta, vaan yhteisen päämäärän edistämisestä. "Henkilökohtainen epäonnistuminen" on usein koko keon kannalta lottovoitto. Tulipahan testattua, ettei tuollainen viritelmä toimi! Tästä voimme ottaa opiksi ja tehdä ensi kerralla jotain toisin!

Mitä sitten yksittäinen tieteen työmuurahainen voi oppia kotimetsän muurahaisilta?

Kärsivällisyyttä  – keko ei valmistu yhdessä yössä.

Muurahaiset ovat tunnettuja kärsivällisyydestään: yksittäisen korren kuljettaminen on hidasta ja matkalla on monia esteitä. Tästä huolimatta muurahainen ei panikoidu. Vai oletko nähnyt hätääntyneen muurahaisen? Sinnikkäästi se ylittää esteen ja jatkaa matkaansa. Yhä hektisemmäksi käyvässä maailmassa on asioita, jotka ottavat aikaa – esimerkiksi artikkeli, väitöskirja ja muurahaiskeon rakentaminen.

Menestys perustuu ryhmätyöhön.

Oletko koskaan nähnyt muurahaista, joka olisi rakentanut keon yksinään? Muurahaiskeon rakentamisessa tiimityö on välttämätöntä. Vaikka luova työ edellyttää itsekseen puurtamista, myös tieteen työmuurahaisten menestys perustuu niiden kykyyn tehdä ryhmätyötä. Tiede perustuu hyvinkin konkreettisesti aiemmin tutkittuun ja kirjoitettuun: jokaisen uuden julkaisun taustalla (siis alla) on valtava määrä tekstikorsia. Toisaalta oman hyvinvointimme kannalta olennaista on, miten löydämme paikkamme ja onnistumme toimimaan osana omaa kekoamme. Parhaimmillaan yhteisön voima kannattelee silloin, kun yksilö uupuu.

Hyvin organisointu on puoliksi tehty.

Muurahaisten toiminta on äärimmäisen tarkasti organisoitua. Siinä missä tutkijan elämää saattaa leimata toisinaan kaaottisuus ja epäjärjestys, tieteen työmuurahaisten avainsanoja ovat suunnittelu, kurinalaisuus ja kalenterin voima. Oman tutkimustyön organisointi sekä arkisen kaaoksen ja keskittymisen hallinta ovat oman kokemukseni mukaan myös niitä seikkoja, joihin tutkijat (kuten ketkä tahansa nykyajan ammattikirjoittajat) tarvitsevat apua. 

Päästä irti egosta mutta älä uhraa liikaa yhteisen hyvän vuoksi.

Neljäs opetus on hieman kiistanalainen. Muurahaiset ovat aitososiaalisia pistiäistiä, mikä tarkoittaa sitä, että ne todentotta käyttäytyvät altruistisesti – ääritilanteissa ne saattavat uhrata henkensä yhteisen hyvän vuoksi.

Tiede on ja ei ole egoistinen laji:  tieteen työmuurahaisen on hyvä harjoitella sekä epäitsekkyyttä että itsekkyyttä. Muurahaiset voivat opettaa meitä päästämään irti egon vaatimuksista ja auttaa katsomaan asioita tiedeyhteisön näkökulmasta. Jokaisella muurahaisella on oma paikkansa yhdyskunnassa. Ellet nyt jostain syystä satu olemaan keon kuningatar, et ole sen parempi tai huonompia kuin muutkaan.

Toisaalta aika moni tutkijamuurahainen on valmis uhraamaan (viikonloppunsa, lomansa ja vielä paljon kallisarvoisempia asioita, kuten mielenterveytensä) yhteisen hyvän eteen. Se ei voi olla tarkoituksenmukaista. Omasta jaksamisesta on syytä pitää huolta – myös yhteisen hyvän näkökulmasta.

Entä mitä muut voisivat oppia muurahaiskekovertauksesta?

Miten toimit kohdatessasi muurahaispesän luonnossa? Ainakin minulle on lapsesta saakka opetettu, ettei niitä ole hyvä mennä sörkkimään. Nykyään huomaan suhtautuvani niihin uteliaasti ja eräänlaisella hiljaisella kunnioituksella. Muurahaispesien kunnioittaminen juontaa juurensa kansanperinteeseen: esivanhemmillemme muurahaispesä oli pyhä paikka, johon asetetiin uhrilahjoja, kuten vaikkapa viinaryyppy.

Voisiko ajatella, että samalla kunnioituksella voisi suhtautua tieteentekijöihin?

Tutkimustiedon tuottaminen vaatii aikaa, tilaa ja rauhaa (ja miksei toisinaan sen ryypynkin) – ja usein juuri raha mahdollistaa nämä. Kun olosuhteet ovat kunnossa, muurahaiset saavat keskittyä olennaiseen.

Olen tieteen työmuurahainen ja ylpeä siitä.

Muurahaiskekovertaus on itselleni mieleinen, koska se on auttanut ymmärtämään omaa tehtävääni tiedeyhteisössä. Olennaista ei ole se, mitä papereita juuri minä julkaisen tai että itse saavuttaisin tiettyjä akateemisia meriittejä. Sen sijaan olennaista on, miten pystyn auttamaan eri tieteenalojen muurahaisia heidän kekojensa rakentamisessa. Edistän yhteistä hyvää, yhteisöjen hyvää - ja siten paljon arvokkaampia päämääriä kuin vain omaa akateemista uraani.

Miten on: Voisiko muurahaiskekovertaus antaa sinulle uutta näkökulmaa tutkimus- ja kirjoitustyöhön? Entä tiedätkö muurahaisista kenties jotain muuta, mikä sopii tai ei sovi kuvaamaan tiedeyhteisön toimintaa?